Seuraesittely

SBS Lieto ry on vuonna 2001 Lietoon perustettu salibandyseura. Seura perustettiin, koska Liedosta puuttui lajin harrastusmahdollisuus ja uuden liikuntahallin rakentamisesta oli jo tehty myönteinen päätös. Seuran tavoitteena on tarjota kaiken ikäisille lajista kiinnostuneille ihmisille mahdollisuutta pelata salibandyä. Suurin osa pelaajistamme on lietolaisia, mutta mukana on myös ympäristökuntalaisia (Turku, Piikkiö, Aura, Paimio, jne). SBS Lieto on Liedon ainoa salibandyseura.

Kaudella 2023-24 seurassa on kolme miesten joukkuetta (MIII, M2 ja M1), yksi naisten joukkue (N1), ja yhteensä yksi tai useampia juniorijoukkueita liiton B, C, D, E,  ja F ikäluokissa, sekä G- ja H-junnusählykerhot vieläkin pienemmille. Jäsenmäärä seurassa kaudella 2023-24 on kaikkien aikojen suurin, yli 200: junioripuolella > 150, ja aikuisissa > 50.  Salibandy on noussut harrastajamäärissä kaikkien Suomessa harrastettavien kilpalajien kakkoseksi ja sisälajien ykköseksi, ja Lieto ei tee poikkeusta.  Varsinkin junioripuolella kasvu on ollut SBS Liedossa viime vuosina erittäin nopeaa. Näin ollen yhä kasvavana haasteena on riittävien salivuorojen saaminen liiton sarjoissa pelaaville joukkueille, varsinkin Lietohallissa, joka on Liedon ainoa täysmittaisen kentän ja laidat mahdollistava harjoituspaikka.

Vaikka SBS Lieto on noussut lisenssipelaajienkin määrässä Suomen sadan suurimman salibandyseuran joukkoon, olemme silti pieni seura suurten turkulaisten salibandyseurojen rinnalla. Tavoitteemme ei olekaan olla maakunnan menestynein seura vaan tarjota mukava ja tervehenkinen urheiluharrastus mahdollisimman monelle. Vaikka jokainen ottelu lähdetäänkin voittamaan, tilastollista menestystä tärkeämpää on mahdollisimman monen osallistuminen sekä onnistumisten kokeminen. Hyvähenkinen harjoittelu, selvät “pelisäännöt”, ja niiden mukainen jokaisen reilu ja tasavertainen kohtelu muodostavat joukkueidemme toiminnan perustan.

Monilla seuroilla on pulaa toimihenkilöistä ja valmentajista, niin myös SBS Liedolla. Jos pelaaminen ei kiinnosta (tai sen lisäksi), tilaa löytyy myös idearikkaille ja innokkaille taustavoimille. Palkattuja työntekijöitä seuralla ei ole, siispä toimimme vapaaehtoispohjalta. Tämä mahdollistaa myös pelaamisen kustannusten kurissa pysymisen, esimerkiksi pelaajiemme kausimaksut ovat  samaa luokkaa suurten turkulaisseurojen kuukausimaksujen kanssa.

TULE MUKAAN !!

Sivu päivitetty: 2023-08-30